Näin syntyi Pilatesta kotona + mikä on pilatesklinikka?

Tutustuin aikoinaan pilatekseen nimenomaan mattopilateksen kautta. Se oli ehkä 2010 tienoilla, kun opiskelin yliopistossa ja tein töitä ravintola-alalla. Minulla oli silloin kaksi syytä hakeutua mattopilates-kurssille:

Ensimmäinen oli se, että kärsin jatkuvasti selkäkivuista, joille ei tuntunut löytyvän mitään järkevää selitystä. Olin kyllä liikunnallinen, kävin kuntosalilla ja liikuin paljon koirani kanssa, ja työni oli liikkuvaa ja fyysistä. Silti selkäni oli aina huonossa kunnossa.

Toinen syy tai syy, miksi tulin tietoiseksi pilateksesta oli TV-uutisten kevennys jossa kerrottiin, että Madonnan kovan kunnon salaisuus oli pilates. Madonna oli silloin todella timmissä kunnossa.


Pilates muutti suhtautumiseni liikuntaan kertaheitolla! Siinä, miten liikkeet tehtiin oli järkeä ja pikkuhiljaa selkäkivut alkoivat hellittää. Aloin ymmärtämään sekä luottamaan omaan kehooni ihan uudella tavalla, ja nauttimaan liikkumisesta taas myös muualla arjessa. Ei minulle tullut Madonnan kroppaa (ymmärsin nimittäin että ehkä tuommoisia uutisia ei ole sokeana uskominen) mutta noin 15 vuotta myöhemmin olen paremmassa kunnossa kuin koskaan!

Kesti vuosia, ennen kuin tein ensimmäisen Roll Up liikkeeni matolla jalat suorana ja ilman selkäkipuja. Harjoitus ja sen mukanaan tuoma rauhoittumisen, kyvykkyyden ja voiman tunne olivat kuitenkin ne, mitkä veivät minut täysin mennessään! 

Kohti ohjaajuutta

Vuonna 2013 aloin selvittämään ohjaajakoulutuksia ja harjoittelemaan niin paljon kuin oli taloudellisesti ja töiden ohessa mahdollista, ja vuonna 2014 aloitin ohjaamisen opiskelun ensimmäisen kerran, silloin ns. mattopilates-ohjaajaksi. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen löytänyt oman erikoistumiseni klassisessa, eli alkuperäisessä pilateksessa: siinä valtavan laajassa harjoitussysteemissä, jonka Joseph Pilates vuosikymmenien aikana kehitti.

Vaikka tieto-taitoa on tullut lisää ja sitä kautta ymmärrystä siitä, että pilatekseen kuuluu lukuisia laitteita ja välineitä, joista kaikilla on oma tarkoituksensa, on matto edelleen lähellä sydäntäni. Onhan se myös pilatessysteemin pumppaava sydän! Kokemukseni ansiosta ymmärrän ja arvostan mattoa entistä enemmän, ja voin sanoa tuntevani hyvin myös muita kotiympäristöön soveltuvia, pilatekseen kuuluvia harjoitteita.

Matto on pilateksessa ultimaattisen haaste, koska liikumme tyhjässä tilassa ilmassa ilman jousien vastusta tai laitteiden keholle antamaa tukea. Toisaalta matto on myös kaikille saavutettava tapa harjoitella. Pilates itsekin antoi sen oppilailleen kotiläksyksi koska hän halusi, että ihmiset harjoittelisivat mahdollisimman usein!

Teen itse mattoharjoituksia kotona useamman kerran viikossa. Matto sopii täydellisesti kotiin, koska liikkeet ovat suoraviivaisia eivätkä ne vaadi paljon tilaa tai aikaa. Matolla pääsee keskittymään, koska siitä ei poistuta ennen kuin harjoitus on valmis. 

2020 ja Pilates Onlinen aika

Olin tottunut harjoittelemaan zoomin välityksellä siitä lähtien, kun vuonna 2018 aloitin säännölliset tunnit nykyisen opettajani kanssa. Hänen studionsa on 400km päässä eli paikan päälle pääsee harvemmin, ja siksi olen aina saanut ohjausta onlinen välityksellä. Niinpä tuntui luontevalta järjestää ensimmäiset Pilates Online -tunnit maaliskuussa 2020, ensimmäisen korona-aallon aikaan, kun jäimme kaikki koteihimme. 

Ensimmäiset tunnit järjestin ystävilleni, jotta pääsisimme liikkumaan ja tapaamaan toisiamme etänä. Pikkuhiljaa sana kiiri ja moni oli kiinnostunut kokeilemaan pilatesta kotona. Ja osa jatkaa kanssani edelleen!

Pilates Online -tunneilla harjoitus on pääosassa. Tavoitteeni on että jokainen voi oppia itselleen sopivan mattopilates-rutiinin, joka pohjaa Joseph Pilateksen perinteiseen liikesarjaan. Siihen samaan, jota hän antoi kotiläksyksi oppilailleen. Silloin kun opit liikkeet ja voit edetä niissä omatoimisesti, pilates on sinun aina! Ja vaikka ohjatulla ja kalenteroidulla harjoituksella on ehdoton paikkansa rutiinissa, voi mattotreenin tehdä myös itsekseen. 

Sittemmin Pilates Online -tuntien rinnalle on syntynyt pilateksen videokirjasto, koska halusin entisestään madaltaa kynnystä pilateksen oppimiselle ja tekemiselle kotona. Tunnit ja videot tukevat toinen toisiaan ja tuovat joustavuutta täydellisen harjoituskalenterin aikatauluttamiseen.


Mikä on pilatesklinikka?

Online-tunneilta ja videoilta kuitenkin puuttuu sellainen jutustelu ja yhdessä ihmettely, mikä tapahtuu luonnostaan kun tapaamme toisiamme kasvotusten. Koska pilatesta kotona on sinun kotistudiosi, jossa ohjaajanasi minä haluan olla läsnä, päätin perustaa Pilatesklinikka-livenauhoituksen. Pilatesklinikka on mahdollisuutemme harjoitella yhdessä (minä olen matolla mukana) ja tämän jälkeen keskustella ja pohtia, tai vaihtaa kuulumisia. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden kysyä minulta harjoittelusta, ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. 

Pilatesklinikka toteutetaan niin, että teemme yhdessä n. 30 min harjoituksen jossa minä olen matolla mukana. Tämä harjoitusosuus nauhoitetaan ja julkaistaan myös videokirjaston käyttöön. Nauhoituksen jälkeen loppuaika käytetään tarkennuksille tai mille tahansa harjoituksen aikana esiin nouseelle. 

Pilatesklinikka on maksuton Pilates Online -kuukausitilaajille (Mini tai Medi) sekä videokirjaston tilaajille. Kaikki ovat kuitenkin tervetulleita ja osallistua voi myös kertamaksulla.

Seuraava Pilateskinikka 45min livenauhoitus järjestetään perjantaina 12.4. klo 16:45-17:30


Lue lisää tunneista ja niiden aikatauluista täältä >>> 

♡: Hanna

Previous
Previous

Matalan kynnyksen mattopilates | Pilates Online: perusteet

Next
Next

Studiovierailu Turussa 16.2.24