PERUSTEET TUTUKSI
Opi mattopilateksen vahvat perusteet kotona!
Perusteet tutuksi on verkkokurssi pilatesharjoittelun aloittamiseksi ja ylläpitämiseksi kotona. Jo kolmessa viikossa opit perinteisen mattopilateksen vahvat perusteet, ja saat työkaluja uuden liikuntarutiinin jatkamiseksi.
39€ / 6kk (6,50€/kk)
Saat progressiivisesti kolmessa osassa etenevän kurssin, kattavan bonusmateriaalin ja yhteensä 4,5 tuntia harjoitusmateriaalia käyttöösi puoleksi vuodeksi. Kertatilaus päättyy automaattisesti ilman lisäveloituksia.
Oletko jo tilannut kurssin? Tästä pääset kurssisivulle >>>
Tervetuloa oppimaan pilatesta kotona!
Moikka, olen Hanna Joensuu, olen ohjannut pilatesta vuodesta 2015. Vuodesta 2018 olen syventynyt täysipäiväisesti klassisen pilatesmetodiin, joka on mielestäni avain vahvasti ja tasapainoisesti liikkuvaan kehoon ja joustavaan mieleen. Missioni on, että ihan jokainen voi kokea pilateksen muutosvoiman ja kiistattomat hyödyt riippumatta ajasta, paikasta tai elämäntilanteesta. Siitä on saanut alkunsa Pilatesta kotona – sinun kotistudiosi ja paikka jossa jaan kaiken sen, mitä annettavaa pilateksella on kotiharjoittelijalle!
Mattopilates on pilateksen sykkivä sydän ja alunperinkin luotu kotitreeniksi, jonka tekeminen ei vie paljon aikaa tai tilaa! Tällä 3-osaisella verkkokurssilla autan sinua oppimaan pilatesta kotona, tai missä ikinä oletkin! Et tarvitse muita välineitä kuin jumppamaton.
Kurssi on suunniteltu erityisesti:
ihmisille, jotka ovat uusia pilateksen parissa
harjoittelijoille, joiden edellisestä tunnista on vierähtänyt tovi
kaikille, jotka haluavat tutustua perinteiseen mattopilatekseen, jota harvoin sellaisenaan opetetaan ryhmätunneilla
perusterveille liikkujille taitotasosta tai aiemmasta liikuntataustasta riippumatta!
Kurssi on jaettu kolmeen osaan, jotka pitävät sisällään liiketutoriaaleja sekä kokonaisia harjoituksia. Ensimmäisessä osassa esittelen yksinkertaisia perusliikkeitä, joiden pohjalta edetään progressiivisesti osissa II ja III. Lisäksi kurssi sisältää kattavan Bonus-osion josta löydät itsellesi sopivaa haastetta myös pitkälle jatkoon! Neuvon videoilla myös, miten harjoituksia voidaan mukauttaa erilaisiin tarpeisiin.
Jos mieleesi nousee harjoitusten pohjalta mitään kysyttävää, voit mielellään pitää minuun yhteyttä some-kanavissa, kurssisovelluksen kautta tai sähköpostilla.
Nähdään matolla!
Hanna
Pilatesohjaajasi ja Pilatesta kotona -perustaja
Pilates…
✓ Vahvistaa kokonaisvaltaisesti, ja erityisesti keskivartaloa, joka on hyvinvoivan kehon ydin.
✓ Kehittää voiman lisäksi myös liikkuvuutta siellä, missä sitä tarvitaan.
✓ Tekee sinusta paremman liikkujan, olet sitten arkiliikkuja tai urheilija. Kun voima ja liikkuvuus kehittyvät tasapainoisesti, liikkuminen helpottuu arjessa sekä muissa harrastuksissa.
✓ Vaikuttaa siihen millaiseksi tunnet olosi päivittäin. Harjoitus tehostaa aineenvaihduntaa ja jättää energisen olon!
✓ Voi olla avuksi erilaisiin toiminnallisiin vaivoihin joiden taustalla on esimerkiksi työergonomia, rasitus tai liikkumattomuus.
✓ On yksinkertaista ja saavutettavaa: harjoituksen voi tehdä missä tahansa, milloin tahansa, eikä se vie paljoa aikaa tai tilaa!
Tällä kurssilla . . .
✓ Opit yksinkertaisen harjoitusrutiinin, joka kulkee mukanasi!
Voit tehdä harjoitukset missä tahansa, ja miltä tahansa laitteeltasi. Et tarvitse enempää, kuin jumppamaton verran tilaa. Kun käytät kuulokkeita, voit antaa muun maailman pyöriä ympärilläsi ilman häiriöitä. Laita video pyörimään läppärillä, tabletilla tai puhelimesta. Kurssin alustana toimii sivusto nimeltä Momence. Lataamalla Momencen mobiilisovelluksen puhelimeesi harjoitus kulkee taskussasi.
✓ Aikataulu on suunniteltu niin, että se on helppo sovittaa arkeen.
Tehokkaaseen pilatesharjoitukseen ei aina tarvitse käyttää kokonaista tuntia! Kurssi sisältää runsaasti lyhyempiä liiketutoriaaleja ja täsmäharjoituksia, joita voit sisällyttää päivääsi pikkuhiljaa. Pidemmät videoharjoitukset ovat kestoltaan n. 30 minuutin mittaisia, ja niiden avulla liikut kokonaisvaltaisesti ja saat hyvän tuntuman oppimaasi.
✓ Pääset etenemään progressiivisesti omalla tasollasi ja saat työkaluja myös jatkoon!
Kurssi on suunniteltu niin, että voit suorittaa sen 3 viikossa, jolloin tahti on tiiviimpi. Kaikki materiaalit jäävät kuitenkin käyttöösi 6kk ajaksi, jolloin etenet omalla aikataulullasi ja voit palata harjoituksiin uudestaan ja uudestaan! Huomaat edistymisesi konkreettisimmin, kun harjoitus on säännöllistä. Ota aikasi eri osien kanssa ja toista niiden sisältämiä harjoituksia usein! Maltti, säännöllisyys ja toisto ovat avain oppimiseen ja kehosi vahvistumiseen. Löydät suositukseni harjoituskerroista videon lisätiedoista.
Katso videolta lyhyt näyte kurssin sisällöstä →→
Kolme viikkoa riittää vahvojen perusteiden oppimiseen
Kurssin sisällöt on suunniteltu niin, että jo kolmessa viikossa voit oppia mattopilateksen sekä kotiharjoittelun perusteet, ja pääset kiinni uuteen liikuntarutiiniin. Kolmessa viikossa tahti on intensiivisempi, edesauttaen oppimista sekä kehon vahvistumista. Kaikki kurssin materiaalit ovat kuitenkin käytössäsi 6kk ajan, eli voit harjoitella omassa tahdissasi ja palata kertaamaan oppimaasi. Muista – mitä enemmän pilatesta tekee, sitä enemmän se myös antaa!
Viikko I: opit mattopilateksen perusliikkeet
Kurssin ensimmäisessä osassa opetan sinulle klassisen mattosarjan perusliikkeet, jotka sopivat kaikille harjoittelijoille, mutta tarjoavat myös sopivasti haastetta. Saat hyödyllisiä vinkkejä liikkeiden suorittamiseen, sekä vaihtoehtoja joiden avulla mukautat harjoituksen omalle kehollesi sopivaksi. Näiden harjoitusten avulla vahvistut ja saat itsesi liikkeelle!
Viikko II: hallittu harjoitus
Kurssin toisessa osassa jatkat vahvojen perusliikkeiden kertaamista ja saat käyttöösi mattopilateksen ABC -videoharjoituksen. Opit myös uusia liikkeitä, jotka myös haastavat vartalon hallinnan. Toiston avulla pilates tulee tutuksi ja alat oppimaan, sekä vahvistumaan tutuissa liikkeissä. Tämä on tärkeä pohja, joka valmistaa kehoa uusien liikkeiden opetteluun. Kun liikkeet ovat tuttuja, harjoituksen fokus siirtyy yksittäisen liikkeen koreografiasta sijaan siihen, mitä omassa kehossa tapahtuu.
Viikko III: liikkuva harjoitus
Kurssin kolmannessa ja viimeisessä osassa tarkastelemme hieman lähemmin sitä, miten pidät pilatesharjoituksen liikkeessä. Pilates ei ole yksittäisten liikkeiden suorittamista vaan parhaimmillaan liikkuva ja kokonaisvaltainen harjoitus. Virtaava liike tekee harjoituksesta intensiivisemmän ja siten myös tehokkaamman, pitää mielen kokoajan keskittyneenä ja se voi jopa säästää aikaa.
Uudistettu kurssi sisältää myös kattavan BONUS-materiaalin, joka tarjoaa vinkkejä ja vaihtelua kotiharoitteluun, sekä haastetta jatkoon pitkäksi aikaa.
Tilaa Perusteet tutuksi tästä hintaan 39€ (vain 6,50€/kk). Opit pilateksen vahvat perusteet jo 3 viikossa, ja harjoittelet samalla hinnalla 6kk ajan!
Tilauksen jälkeen löydät kurssin materiaalit kun kirjaudut omalle Momence-tilillesi. Tämän luot, kun ensimmäisen kerran maksat videopalveluita. Löydät linkin kurssin sisältöihin aina myös tältä sivulta.