Muistan kiireisimpinä työvuosina taidetöissä puolitosissaan haaveilleeni töihin lähtemisestä verkkareissa sukkahousujen sijaan. Olen aina ollut tosi mukavuudenhaluinen, ja vaikka nautin seurustelusta ja työn sosiaalisesta aspektista, en koskaan ollut aivan kotonani hienoissa tilaisuuksissa 👩‍🌾💁‍♀️ Jännästi kuitenkin kun vaihdoin päivätyöt kokoaikaiseen pilatesyrittäjyyteen, pelkäsin miten vanhat tuttuni minut näkevät. Olin mielessäni laittanut itseni muottiin, missä ajattelin että minun pitää esittää hienoa, ja jotenkin alanvaihto tuntui kuin olisin vihdoin “paljastunut”.

Roolit ei mahdu jumppatrikoisiin

Niinä vuosina kun jo opetin pilatesta ja ramppasin galleriatyön ja studioiden välillä, olo oli lopulta kuin olisin hiippaillut epärehellisessä parisuhteessa. Molemmat työt olivat minulle äärimmäisen tärkeitä, mutta molemmat vaativat sitoutumista. Haastavinta mahdottomien aikataulujen lisäksi oli pukeutua niin, ettei vaatteiden vaihtamiseen menisi liikaa aikaa (siirtymät roolista toiseen olivat just eikä melkein)! Välillä piilotin urheilutopin tai legginsit työvaatteiden alle, ja söin valtaosan päivän aterioista bussipysäkeillä. Ja haaveilin kotona istumisesta verkkareissa, ah!

Nyt vuosia myöhemmin olen edelleen erittäin mukavuudenhaluinen, mutta pakko myöntää että en ihan osannut mielessäni kuvitella tämmöistä skenaariota, missä työt tehdään pääasiassa kotona kalsareissa! Vaikka nyt taas kaipaan pukeutumista, jopa pönöttämistä ja minglaamista, tykkään liikuntatunneissa siitä että vaatteiden perusteella ei voi päätellä, onko kyseessä pohatta, toimari, duunari tai kotiäiti - tai mitä tahansa muuta. Tunnille olemme tulleet kaikki omaa itseämme varten, ja ihan jokaisella on ne omat haasteet ja vahvuudet.

Ja tätä haluan korostaa: v a h v u u d e t 💎 Ne hukkuu helposti täydellisyyden tavoitteluun, tai unohtuvat kun harjoitus vie epämukavuusalueelle, tai kun vertaamme itseämme muihin. Epämukavuuden sietäminen on paljon muutakin kuin sitä, että jaksaa ahertaa väsymyksestä, jumituksesta tai pehmeästä sohvasta huolimatta. Tai että malttaa keventää kun tavoitteet on kovat. Epämukavuuden sietäminen on minulle henkilökohtaisesti jatkuvan opin paikka, mutta nykyään osaan nähdä sen myös voimavarana, jota järkevästi harjoittamalla elämästä voi tulla kokonaisvaltaisesti mukavampaa. Kun keho ja mieli joustavat paremmin, ei kaikessa tarvitse venyä äärirajoille.

Vahvuus ei ole yhtä kuin v a l m i s.

Enää en juurikaan mieti mitä muut minusta tai ammatistani ajattelevat, paljon tärkeämpää on se, että pystyn auttamaan ihmisiä mahdollisimman hyvin, ja minulle se tapahtuu pilateksen avulla. Olen niin otettu jokaisesta, joka on päättänyt lähteä liikkumaan kanssani, ja vielä avannut pienen kurkistusruudun kotiinsa ♡

Tiedän, että minun ei ikinä tarvitse lähteä töihin otsa kurtussa. Kiitos siitä kuuluu teille!

♡ Hanna

ps. herättääkö nämä maalailevat ajatukset jotakin tunteita tai omakohtaisia kokemuksia? Kuulen niitä mielellään kommenteissa, tai voit laittaa viestiä somekanavissa/sähköpostilla!